sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Pohjois-Suomen mestaruuskisat: 5000 m

Tänään päästiin juoksemaan ratavitosta hyvissä olosuhteissa Raatin nopealla mondolla. Liekö muitakin kilpakumppaneita kevään kisarupeama rasittanut, kun viivalla ei tuttuja naamoja kovin montaa näkynyt. Miehissä osallistujia oli neljä, 19-vuotiaissa yksi. Naisia kisaan oli löytänyt kaksi yleiseen sarjaan ja yksi 19-vuotiaiden sarjaan. Enempikin olisi siis viivalle tänään mahtunut.

Minullakin oli koko ajan vähän sellainen olo ettei kilpailu kovin paljoa kiinnostanut. Kilpailupaikalle lähtökin meinasi unohtua, kun nuotinnin innoissani. Kappaleiden korvakuulolta opettelu ja nuoteiksi auki kirjoittaminen on mukavaa puuhaa ja tutuistakin kappaleista löytyy uusia piirteitä tällä tavalla.

Mutta takaisin kilpailuun. Lähtö oli järjestelyiltäänkin melkein yhtä lepsu kuin oma fiilis. Nimenhuutoa ei järjestetty lainkaan. Jossain vaiheessa vihellettiin pilliin pari kertaa ja asetuttiin radoille miten mieli teki. Lähetyskomennoista vaan matkaan. Ei lähdetty mitenkään erityisen kovaa liikkeelle joten löysin aika nopeasti itseni kärjestä pitämässä vauhtia.

Jossain vaiheessa Tuomas meni ohi pariksi kierrokseksi ja sitten minä taas vedin useamman kilometrin putkeen. Muita en oikeastaan nähnyt missään vaiheessa. Koitin lähinnä selviytyä matkasta. Mielessä pyöri, että vauhdinnostolla voisi saada Tuomaankin tippumaan. Ei vaan iteltäkään irronnut eikä kiinnostuskaan aivan tapissaan ollut. Viimeisen 800 m alkaessa yritin muka hieman nykäistä vaan tankit oli aika tyhjänä. Lopulta Tuomas ampaisi ohi viimeiselle kierrokselle lähtiessä ja sellaista vauhtia, että taisi hänellä jäädä aika paljon paukkuja käyttämättä. Tosin ainahan hänellä lopussa riittää kirivoimia, se on hänen vahvuutensa.

Ajassa 16'27,2 ei hirveätä hurraamista ole joskin olihan se sentään toiseksi paras aikani tähän mennessä. Kisassakin se oli toiseksi parasta joten PSM-hopea jäi kotiin tuomisiksi. Fakta tosin on, että viivalta puuttui tänään alueen kovimmat harrastajat joten mitenkään erityisen makealta tuo mitali ei maistu. Näillä näytöillä ei Jämsään lähtökään kovin innosta. Alunperin ajatuksena oli lähteä tavoittelemaan Kalevan kisojen tulosrajaa tuonne, mutta paras kuntohuippu tuntuu olevan tältä kesältä ohi.

Sen sijaan mukavia fiiliksiä on ollut viimeisen parin viikon treeneistä, kun olen alkanut taas luoda pohjia syksyn koitoksiin. Kisauupumus on hellittämässä ja tossu on ollut kohtuu syönnillään perus- ja reipasvauhtisilla lenkeillä. Eiköhän tästä kerkiä vielä uuteen nousuun ennen talvipakkasia.

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Pohjekremppa haittaa PSM-kisoihin harjoittelua

Terwamaratonin jälkeen aloin lisätä harjoitusmäärää paikatakseni pitkän kisarupeaman aikana heikentynyttä peruskuntoa. Odottelin keskiviikkoon ennen ensimmäistä tehotreeniä joka oli 4x1500m/3' radalla. Tuo kulki vielä vähän nihkeästi mutta kuitenkin ihan kelvollisesti. Kaikki vedot alle viiteen minuuttiin. Tuntuipa tosi hyvältä tehdä ensimmäistä kunnon ratatreeniä ulkona. Neljänsadan metrin radan pitkät suorat ja loivat kaarteet sekä raitis ulkoilma tuntuvat tosi hyvältä talven ja kevään hallitreenien jälkeen. Vaan kelpaahan se toki juosta vetoloisia talvella hallissa sen sijaan, että liukastelisi ulkona.

Jossain vaiheessa viikkoa huomasin, että oikean jalan pohje on pahasti jumissa. Tuntuu kuin lihaksen yläosa olisi koko ajan pienessä krampissa. Juostessa tuo ei juuri vaivaa, etenkään kovemmilla vauhdeilla. Portaita laskeutuessa ja alamäkeen juostessa vähän enemmänkin. Ylipäätään kun nilkka on ojentuneena ja jalka kannattaa kehon painoa tuntuu vähän ikävältä.

Perjantaina herättelin kroppaan räjähtävyyttä tekemällä mäkisprinttejä Heinäpäässä. Tuossa varsinkin pohje oli ihan ok, kun varmaankaan nilkka ei ojennu samalla tavalla eikä iskutus ole yhtä kovaa kuin muuten. Kävin vielä lauantaiaamuna tykittelemässä 10x1000m/1' joka kulki jo paljon paremmin. Sen jälkeen otin muutaman rauhallisemman päivän juosten pelkästään oikein rauhallista vauhtia.

Koska pohkeen tilanne ei ole mennyt parempaan suuntaan päätin nyt antaa sen palautua pari päivää. Pieni tauko voi tehdä ihan hyvää muutenkin, sillä onhan takana tosiaan rankka kisarupeama ja heti perään melko tiukkaa määräharjoittelua. Mikäli pohje ei ota tointuakseen pitää alkaa miettiä lisää korjaavia toimenpiteitä. Voisihan sitä varmaankin käydä  tekemässä korvaavia treenejä pyörällä, mutta käytetään nyt tämä parin päivän lepo ensin hyödyksi.

Perin harmillista, että tässä vaiheessa tulee joku kremppa, mutta koskapa se sopiva hetki muka sitten olisi? Eipä sitä kuitenkaan mitään koneita olla ja sitäpaitsi tahtoo ne koneetkin hajota aina välillä.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Terwamaratonin 10 km

Tällä kertaa päästiin matkaan lähes ihanneolosuhteissa lämpötilan kiivettyä jo kaksinumeroisiin lukuihin. Reitti on nopea ja vaikka tuulta olikin jonkin verran puhuri kävi juuri otollisesta suunnasta tarjoten vastaista lähinnä ensimmäisille kilometreille. Muuten olimme joko sivutuulessa tai kohtalaisessa tuulensuojassa. Kilpakumppaneistakin löytyi sopivaa matkaseuraa minulle mukavaan juoksutahtiin joten hyvä kisa oli tiedossa. Sen verran kovia nimiäkin oli mukana ettei palkintosijoista kannattanut tänään haaveillakaan. Niinpä lähdin matkaan rennoin mielin hakemaan hyvää päätöstä pitkähkölle kilpailurupeamalle.

Alkuun paahdettiin Pikisaaressa ja Hietasaaressa pieneen vastatuuleen. Arttu ja Markku olivat karanneet, Kari pienen välin jälkeen kolmantena. Löysin paikkani pienessä ryhmässä muutama kymmenen metriä taaempana. Juoksin enimmäkseen selkien takana tuulensuojassa ja peesistä nauttien. En ole kovin hyvä ryhmässä juoksija, mutta tällä kertaa pyrin malttamaan mieleni ja nauttia kyydistä. Joitakin kertoja kävin porukan kärjessä, kun vauhti tuntui karkaavan niin kovaksi, että oli hankala roikkua perässä. Ajattelin että etummaisena on helppo rauhoittaa menoa omaan kuntoon sopivammaksi.

Viiden kilometrin tienoilla olin porukan kolmantena ja toisena juossut alkoi hiipua. Piti reagoida nopeasti ja ottaa paikka Ossin takana ettei peesi karkaa. Samassa tuli muutama terävämpi mutka, kun ylitettiin tolpilla eroteltu suojatie jossa ei päässyt vetämään viistosti tien toiselle puolen. Heti perään käännyttiin ysikymppinen ja reitti jatkui kohti Tuiran rantaa. Mulla oli vaikeuksia pysyä rytmissä mukana Ossin vetäessä mutkat nopeasti. Teki mieli jo vähän höllätä, mutta koitin kaivaa voimia ja puristaa vauhtia. Jos kyydistä putoaa, matkanteko muuttuu heti paljon vaikeammaksi.

Samassa aloin ihmetellä takaa kuuluvia sprinttiaskeleita ja sieltähän Tuomas tuli porukkaan mukaan. Olipa huikean kova temppu ottaa välikiri kun matkaa oli vielä kilometrikaupalla jäljellä. Olin koko ajan jojon päässä ja yhdeksännen kilometrin kohdalla kaverien selät alkoivat loitota. Kyllä siinä jo vähän tahtokin murtui kesken kaiken. Tiesin kuitenkin, että kohtalainen aika on luvassa kun ei pistä kävelyksi. Yritin vetää loppumatkan rennosti maaliin saakka. Lopulta maali tulikin hieman yllättävän nopeasti vastaan. Oletin, että kiertäisimme 300 m radalla, mutta matka loppuikin jo takasuoran keskelle. Tulin siis perille kuudentena ajassa 33'50 mikä on uusi maantiejuoksun 10 kilometrin ennätykseni. Pientä väsymystä jatkuvaan kilpailuun alkaa kuitenkin jo näkyä. Nyt on aika pistää vähäksi aikaa kilpailuvermeet kaapin perukalle ja keskittyä kehittäviin treeneihin.

Näillä näkymin seuraava kilpailu on sitten 18.6. juostava PSM-kisojen 5000 metriä Raatissa.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Rataraasto 10 000 m AM-kisat, Kempele

Olin laatinut arvosteluasteikon, jonka mukaan unelmajuoksulla pääsisin 32'45 ja hyvällä juoksulla alle 34'00. Kun luvassa oli kestävyysjuoksuun otolliset viisi astetta lämmintä ja kevyt tuulenvire ja tarjolla kovavauhtisia kilpakumppaneita tiesin, että nyt on ainekset hyvään juoksuun. Verrytellessä olo ei ihan priimaa ollut ja useamman viikon kilpailuputki tuntui alkaneen jo painaa. Takasuoralla paperilla kevyenoloinen puhuri tuntuikin aika voimakkaalta joten mikään itsestäänselvyys ennätyksen parantuminen ei tulisi olemaan.

Lähdettiin kiertämään rinkiä Nikkasen Markun johdossa. Markulta oli tilattu jänistystä Karille joka ottikin heti kakkospaikan. Minä asetuin jonoon kolmanneksi. Vauhti tuntui oikein mainiolle ja kellokin näytti suotuisia väliaikoja joten yritin malttaa mieleni ja olla tunkematta keulapaikalle hölmöilemään. Välillä Huusko kävi edessä mutta jostain syystä minun piti päästä takaisin kolmospaikalle. Jossain kahden tai kolmen kilometrin paikkeilla kova alkuvauhti oli kuitenkin mulle ilmeisesti liikaa, koska löysin itseni jonosta viidentenä IK Falkenin juoksijan takaa.

Vauhti oli vielä ihan hyvää, joskin kolmen kärki lähti loittonemaan. Muutaman kierroksen jälkeen vauhti vähän notkahti ja kuuluttajakin alkoi muistuttaa että olisi syytä tehdä vuoroin töitä tuulta vastaan joten ohitin Falkenin nuorukaisen ja yritin palauttaa vauhtia takaisin tavoitetasolle.

Olihan se armoton paluu todellisuuteen kun ensimmäisen kerran jouduin puskemaan itse tuulenhalkojana. Takasuoralla tuntui että pitää nojata ja ponnistella ihan reilusti päästäkseen yhtään eteenpäin. Etusuoralla sitten taas helpompaa. Lakkasin seuraamasta väliaikoja ja kierroslukuja kun tiesin, ettei minua oltu ohitettu vielä kierroksella. Asettauduin rytmiin jossa yritin lähinnä selviytyä takasuorista ja koittaa kiriä vauhtia etusuorilla ja kaarteissa. Tuntui että ennätys alittuisi melko varmasti mutta kovaa työtä se vaatisi.

Juuri ennen viimeiselle kierrokselle lähtöä Markku ohitti minut kierroksella maaliin tullessaan. Räpistelin maaliin sen mitä pystyin ja koitin tiristää loppuajasta pois viimeisetkin sekunnit mihin voimat riittäisi. Maaliin saavuin neljäntenä ajassa 33'08,2 joka alittaa vanhan ennätykseni 28 sekunnilla. Tuntui kyllä makealta palkinnolta parin kuivemman kauden jälkeen. Tuntuu hurjalta, että viime vuonna vielä lähellä näitä aikoja pohdiskelin koko touhun lopettamista pitkän sairastelun ja sen jälkeisen plantaarifaskiitin jälkeen. Tuo harjoittelukatkos kuitenkin auttoi järkeilemään harjoittelun ideologiaa uudelta pohjalta ja nykyään tulee kenties arvostettua kisaan tarvittavaa ponnistelua enemmän kuin ennen. Jos on täysillä yrittänyt, mutta epäonnistunut on parempi kunnioittaa tehtyä raastoa ja jättää itsensä soimaaminen kokonaan väliin.

Seuraavasta kisasta ei ole ihan varmuutta koska tuntuu, että alkaisi tehdä mieli jo harjoitellakin. Välttämättä kovin suuria tulosparannuksia ei kuitenkaan ole luvassa ja pitempi kilpailuputki alkaa sekin painaa. Katsotaan nyt, kyllähän tuo toisaalta olisi harmi jättää Terwakymppi väliin.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

M12 km SM-maastot 2017, Vierumäki

Lähtöviiva täytettiin tuttuun tapaan leveänä rintamana ja tehtävänä oli löytää paikka ennen ensimmäistä mutkaa sopivasta kohtaa letkaa. Tiesin aiemman kokemuksen perusteella, että lähtö on todella kovavauhtinen ja siinä kannattaa pitää pää kylmänä. Matka on pitkä ja sitä on turha tehdä sietämättömän pitkäksi vetämällä ensimmäisen kierroksen aikana jalat itseltään alta. Jäinkin heti alussa melko taakse kun porukka rynni liikkeelle huimaa vauhtia.

Ensimmäisestä mutkasta käännyttiin hiekkatielle ja letkan perässä oli melko tuskallinen vetää sankkaan pölypilveen kun nelisenkymmentä juoksijaa sai kuivan hiekan liikkeelle. Palattiin onneksi tuota pikaa nurmialustalle jossa kierreltiin monen mutkan kautta. Reitillä oli monenlaista mukavaa jota ei oikeastaan etukäteen tajunnut. Pienet mäentöppyrät, tiukat mutkat, hiekkabunkkerin läpi juokseminen sekä heinäpaalien ylitykset rikkoivat rytmiä koko ajan joten tylsää hetkeä ei päässyt syntymään.

Pari vuotta sitten Imatralla juoksin Yrjö Pesosen peesissä kunnon kanttaukseen ja päin säikähdinkin kun näin Yrjön juoksevan taas muutama metri edessä. Jatkoin kuitenkin kohtuu rennolta tuntunutta juoksua. Jossain vaiheessa toisen kierroksen aikana meni ajantaju täysin sekaisin kun siitä eteenpäin ei ollut enää mitään käryä millä kierroksella ollaan menossa. Eipä siinä jäänyt minkäänlaiseen taktiikkaan mietittävää, kunhan pisteli menemään sen mitä uskalsi ja toivoi että jaksan maaliin saakka. Kyllä oli hirveää ja ihanaa.

Jossain vaiheessa ohitin Yrjön ja yritin pitää vauhtia perässä tulevan Tuomas Ahon tiputtaakseni. Ajattelin koko ajan että koska kärki ohittaa meidät kierroksella tai Tuomas karkaa. Ei ollut hajuakaan koska voisi yrittää alkaa kirimään vauhtia. Toisaalta en uskaltanut katsoa mittaristakaan paljon on juostu koska pelkäsin että matkaa olisi jäljellä aivan liian paljon ja juoksu olisi hidastunut aivan kävelyvauhdiksi. Lopulta Tuomas meni ohi ja hetken päästä myös Yrjö ohitti minut. Yritin oikeastaan koko loppumatkan saada heitä kiinni ja ajattelin että pakko painaa, kenties siitä edes jompikumpi katkeaa.

Eipä katkennut ja omakin katkeaminen alkoi olla todella lähellä. Onneksi viimein toimisijat päästivät minut piinasta ja ohjasivat maaliin vievälle reitille. Olin vähän allapäin koska luulin vetäneeni todella paljon huonomman ajan mitä olin lähtenyt tavoittelemaan. Hetken päästä kuitenkin Nisosen Antti tuli paikalle ja kertoi oman aikansa olleen päälle 44' ja olleensa kenties minuutin tai pari minua perässä. Uskomatonta, kuvittelin matkan vieneen minulta tyyliin 48'. Lopulta ajaksi paljastui 42'53 joka oli suurinpiirtein puolessaväliä etukäteen unelma-aikana pitämääni 42' alitusta ja hyvänä suorituksena pitämääni 44' aikaa. Sijoitukseni oli 32. Edellisen kerran Imatralla vuonna 2015 sijoitus oli 25. mutta olin kärkeä jäljessä 8'08 kun taas tällä kertaa eroa oli enää 5'34. Viime kädessä olen tulokseen ihan tyytyväinen, mutta oki Kalevan kisaunelmaa varten olisi hyvä löytää paikkansa top 20 sakista.

Seuraavaksi nähdäkseni 10 000 metrin Rataraasto Kempeleessä ensi lauantaina.

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Aluemestaruusmaastot Limingassa

Maastojuoksu vaihtui tällä kertaa enemmän maantiekisaksi kun lumitilanteen takia järjestäjä oli joutunut muuttamaan reitin. Kiersimme vähän reilu kilometrin rinkiä hiekka- ja asfalttitietä viisi kertaa. Korkeuseroja ei lakeuksilla ollut lainkaan ja ainoa teknisesti haastavampi pätkä oli mutaisempi mutkitteleva pätkä kierroksen alussa. Reitin muutos oli kyllä varmasti tarpeen ja järjestäjät olivat mukautuneet tilanteeseen hyvin.

Nimenhuudossa kuuntelin ihmeissäni kun nimi nimeltä ketään ei tullut paikalle. Poisjääntejä oli lopulta miltei yhtä monta kuin lähtijääkin. Kova pettymys, mutta minkäs sille voi.

Lähdössä Markku ja Kari lähtivät lujaa ja minusta näytti että muut jäivät seisoskelemaan. Sain aika hyvän startin mutta arkailin rapakoita turhaan enkä löytänyt hyvää linjaa. Siinä kohtaa Markku ja Kari karkasivat jo ihan selvästi ja mun takana taisi juosta lähinnä Samuli. Nuorta maileria vastaan ainoa taktiikka on yrittää pitää vauhtia ja parhaani teinkin, mutta kolmannella kierroksella Samuli kyllästyi peesailemaan ja karkasi. Olisi varmaan pitänyt lähteä perään mutta omat eväät oli aika lopussa.

Viimeinen kierros tuli kuitenkin kohtuu nopeasti vastaan ja muita ei näkynyt. Kierroksen puolessa välissä kuulin varoituksia että perässä tullaan lujaa. Yritin vähän rimpuilla siinä ja sainkin pidettyä neljännen sijan vaikka tiukalle meni. Jarkko oli kaatunut ja olisi tietysti voittanut minut mutta toisaalta vauhdin pidon lisäksi lajiin kuuluu pystyssä pysyminenkin. Tällä kertaa näin päin. Jatkossa saan kyllä tehdä täysillä töitä jos meinaan pysyä edes näköetäisyydellä Jarkosta.

Tästä kisasta jäi tosi kiva fiilis, paljon SM maantietä parempi. Herkkyys oli tosi hyvä ja eiköhän radallakin kulje kunhan saan ihan vähän vielä kestävyyttä paremmaksi. Ensi viikolla sitten Vierumäelle SM-maastojuoksujen pitkälle matkalle.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

SM-maantiejuoksuissa Espoossa 2017

Pääsin eilen viimein avaamaan ulkoratojen kisakauden. Luvassa olikin heti tosikoitos puolimaratonilla. Pitkin kevättä olin ajatellut olevani kovassakin iskussa pitkiä matkoja ajatellen, mutta pari viimeistä viikkoa toi ripauksen kisan kannalta tärkeää realismia odotuksiin.

Kisapaikkaan ja reittiin tutustuessa olikin jo heti olo että tänään ei askel tule lentämään erityisen hyvin. Olin kuitenkin satavarma, että järkevällä juoksulla ennätys rikkoontuisi ja uumoilin ajan painuvan jonnekin 72...74 minuutin tietämille. Oli vieläkin aika hurjan tuntoista asettautua lähtöön Järvenpään ja Nummelan väliin mutta kun ei eturiviin ollut tunkua niin otin sitten paikkani siitä.

Startissa iso joukko pyyhälsi heti ohi ja kun rullailin rentoa vauhtia eteenpäin sain parin kilometrin aikana muutamia innokkaimpia selkiä jo kiinni. Edessä oli karkaamassa Hyryläisen vetämä isompi ja jokunen pienempi ryhmä. Mietin että painan vaan omaa rennolta tuntuvaa vauhtia kun ei tuullut sen vertaa, että olisin suuresti peesistä hyötynyt.

Siiitäpä se sitten alkoi hyvin yksinäinen taivallus kun muita ei näkynyt missään. Juoksin aika rutiininomaisesti eikä suuria tunne-elämyksiä tällä kertaa ollut. Jossain vaiheessa sain joitakin hyytyneitä kiinni. Toki minäkin jonkin verran hidastuin matkan alkessa painaa. Pari jännempää hetkeä oli kohdassa jossa tie ylitettiin saman suojatien kautta niin että vastaantulijat juoksivat vastaan. Tuossa ahtaassa kohdassa jossa molemmat vielä kaarsivat jyrkästi oli sattunutkin ainakin yksi pahempi toisen juoksijan keskeyttämiseen johtanut yhteentörmäys. Reitinsuunnittelijoille tuosta vinkki, että reittiä suunnitellessa olisi hyvä miettiä turvallisuuttakin. Muuten reitti oli nopea ja hyvä kilpailla.

Lopulta maali armahti ajassa 1:15'13 joten pienestä pettymyksestä huolimatta enkka parani kuitenkin reilulla minuutilla. Ihan mukiinmenevä tulos ja tietysi lupaa hyvää että ennätyksen rikkomiseen ei tarvittu tällä kertaa haamujuoksua. Kauden aikana on siis hyvät mahdollisuudet käydä 5000 ja 10 000 metrin ennätysjahtiin. Seuraavaksi kuitenkin maastojuoksua ensin aluemestaruuksissa Limingassa ja sitten Suomenmestaruuskisoissa Vierumäellä.