sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Juoksuttaa jo

Olen käyttänyt viime päivät paitsi bassosovituksia viilaamalla myös laatimalla suunnitelmia seuraavaa kautta varten. Tärkeimmät tavoitteeni tulevat olemaan 5000 ja 10 000 metrin ratajuoksuissa. Seuraava looginen askelma on lähteä tavoittelemaan A-luokan tulostasoa onnistuupa se sitten jo ensi kaudella vai ottaako se pidemmän aikaa.

Jonkun verran homma monipuolistuu, mutta pääasiassa harjoitteluni perusperiaatteet säilyvät ihan samanlaisina mitä aiemminkin. Laatimani harjoitusohjelma on aika vaativa mutta nousujohteinen. Olen varannut paljon aikaa kovempia harjoituksia varten totuttautumiseen. Tämän kauden loppuvaiheissa alkoi ehkä mukana olla jonkin verran vauhtisokeutta ja oli selvää että niillä pohjilla en olisi pystynyt enää juurikaan kovemmille kierroksille pääsemään. Pudotankin nyt harjoitusvauhteja selvästi siitä mihin loppukaudesta pääsin ja lähden rakentamaan entistä vahvempia kestävyyspohjia tulevaa kilpailukautta varten.

Odotellessa harjoituskauden alkua olen kuntouttanut akillesta saamieni ohjeiden mukaan. Peritendiniitti ei tunnu enää missään eikä akillesta puristellessa tunnu mitään kipuja. Juoksuhalut alkavat olla aika voimakkaana mutta tehdään nyt kuntoutusohjelma huolella loppuun. Toivon mukaan maltti tässä vaiheessa palkitaan kunhan kaverini Antin sanoin palaan takaisin pajalle.

PS: Urheiluruudussa ei mainittu eilen sanaakaan SM-maratonista. En voi ymmärtää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.