sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Uudet kisapöksyt ja kirraava takareisi

Sain alkuviikosta viestin, että seura on hankkinut kilpa-asuun viralliset juoksushortsit. Aiemmin seuran juoksuasuun oli tarjolla pelkästään trikoot. Minusta on mukavempaa kilpailla shortseissa, koska lantio tuntuu liikkuvan vapaammin ja parempi tuuletus pitää kehon viileämpänä kuin trikoilla juostessa. Vastasin siis oitis että haluan noutaa omani pikimmiten ja sovittiin että haen ne junnujen harkoista Ouluhallilta. Päätin testata uusia shortseja samantien juoksemalla 5 km reipasta ratajuoksua.

Hallilla oli menossa kaikesta päätellen 30 minuutin juoksutesti tai joku vastaava, sillä rataa kiersi koko harjoitukseni ajan porukkaa tasavauhtisesti juosten. En tiedä oliko syynä heistä saatu lisäinto vai mahtavalta tuntuvat juoksushortsit, mutta omakin vauhtini oli paljon lähempänä kovaa kuin reipasta. Keskivauhti asettui samaksi kuin edellisen lauantain puolimaratonilla ja sykkeet paukuttivat lähellä anaerobista kynnystä. Juoksu ei tuntunut mitenkään raskaalta joten alkukierroksilla en huomannutkaan tehojen lipsahtaneen kovemmaksi mitä ajattelin.

Jossain vaiheessa juoksun aikana tuntui jotain pientä oikeassa takareidessä. 5 km oli kuitenkin jo melkein täynnä joten jatkoin loppuun asti - jopa pari kierrosta päällekin sillä päätin lennosta juosta 20 minuuttia täyteen.

Tuo pieni tuntemus on nyt sitten vaivannut pitkin viikkoa välillä enemmän ja vähemmän. Venyttäessä oikeassa takareidessä tuntuu arka kohta. En ole tohtinut nostaa vauhteja lenkeillä enkä juosta kovin paljonkaan. Olin jo aiemmin päättänyt jättää välistä lauantain pm-puolimaratonin mutta nyt osallistuminen ensi lauantain aluemestaruusmaastoihinkin on aika epävarmaa. Olen jopa miettinyt kannattaakohan lähteä SM-maastoihinkaan vai ottaisnko mieluummin varman päälle.

2 kommenttia:

  1. Ota varman päälle. Huhtikuussa ei ole kivaa reväyttää takareittä, se olisi menoa aika monellekin kisalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää aika hyvältä. En kuitenkaan meinaa tehdä yhtään kovaa harjoitusta ennen lauantaita. Katson sitten missä kunnossa jalka on.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.