torstai 6. elokuuta 2015

Harjoittelua ja avoimet aluekisat Kajaanissa 3000 m

Pohjois-Suomen mestaruuskisojen jälkeen päätin, että tulostaso ei varmasti kilpailemalla lähde enää nousemaan ja jäin kilpailutauolle. Pistin tavoitteeksi 10. elokuuta juostavan 5000 m kisan ja tarkoituksena oli harjoitella siihen asti hyvällä otteella. Pyysin tuttua valmentajaa avuksi katsomaan harjoittelua ulkopuolisen silmin koska tässä vaiheessa tuntuu, että omat lääkkeet kunnon nostamiseksi on käytetty. Samalla alkanut kesäloma mahdollisti paremman palautumisen harjoituksista.

Aika paljon harjoittelua muutettiinkin. Aivan yksityiskohtiin en nyt pureudu, mutta yleisemmällä tasolla harjoitusten tehoja säädettiin, mukaan tuotiin lisää oheisharjoittelua ja kehonhuoltoa sekä sopiviin kohtiin täydellisiä lepopäiviä. Täysin puuttuneet kuntopiirit ja venyttelyt palasivat ohjelmaan. Opeteltiin koordinaatioita. Kävin jopa vesijuoksemassakin täällä Suomussalmella.

Kevyet lenkit on tullut nyt juostua hiukan kevyemmin. Samalla kovien harjoitusten rakennetta on muutettu siten, että niiden alkuvauhti on hyvin hallinnassa ja harjoituksen lopussa mennään reilusti lujempaa mihin olen harjoituksissa tottunut. Käytännössä esimerkiksi tasavauhtisen kovan paikalla on nyt ollut selvästi kiihtyvävauhtinen kova lenkki jossa lopussa juoksuteho ylittää anaerobisen kynnyksen. Noin kovien harjoitusten lomassa yleensä karttamani täydelliset lepopäivät ovat tulleet tarpeeseen.

Harjoitukset ovat sujuneet vallan mainiosti ja vire tuntui hyvältä. Ohjelmassa oli nyt 5. elokuuta avaava alimatkan kisa Kajaanissa 3000 metrin matkalla. Tavoitteeksi olimme asettaneet 9'25 johon hyvin menneiden harjoitusten perusteella oli ihan realistiset mahdollisuudet.

Aamuverryttelyssä jalat tuntuivat hyviltä ja olin aika luottavaisin mielin. Oli aika pitkä päivä odotellessa illalla juostavaa kisaa. Kisapaikalle saavuttua aloin verryttelemään ja jalat tuntuivatkin yllättävän raskailta. En tuosta säikähtänyt varsinkin kun tavoitevauhtiin olisi vetoapuakin tarjolla. Mukana oli Kalliokosken Markku joka meinasi lähteä hakemaan selvää 9'30 alitusta. Olosuhteetkin olivat tosi hyvät, parikymmentä astetta lämpöä ja tyyntä.

Ensimmäisen tuhannen metrin aikana selvisi että tänään ei kulje. Markun selkä karkasi turhan kauas ja kello näytti maalin kohdalla 3'16. Yritin nostaa vauhtia mutta seuraavakin tonni vei 3'14. Tuon jälkeen vauhti alkoikin hyytyä ja vääntämisestä huolimatta viimeinen tuhat metriä 3'20 loppuajan painuessa päälle 9'50. Markku sen sijaan juoksi hienosti 9'20 paikkeille kuten oli aikonutkin.

Olihan kova pettymys. Koitin kisan jälkeen raapia kasaan jotain kuntopiirin tapaista mutta aika surkeaa sähellystä sekin oli. Lopulta lähdin häntä koipien välissä suihkuun ja kotimatkalle. Ei tämä nyt oikein hyvää lupaa maanantain 5000 metrille mutta koitetaan nyt sekin käydä juoksemassa.

En oikein tiedä mikä mättää, mutta epäilen edelleen että pohjat ovat kertakaikkiaan riittämättömät kunnon tulosten aikaan saamiseksi. Uudet systeemit harjoittelussa vaikuttavat kuitenkin lupaavilta ja sitä kautta varmasti tulee parannusta tuloksiin ajan myötä. Kolmessa viikossa nyt ei kuitenkaan ihmeitä ehdi saamaan aikaiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.